Ekumenian kummallisuuksiin kuuluvat varmaankin Rooman matkat. Katolilaisena olet siellä kuin kotonasi, ja luterilaiset ystäväsi tuntuvat omilta vierailtasi. Poikkeuksiakin on. Yhtenä iltana ystäväni kutsui ekumeenisen seurueen maistamaan ainutlaatuista herkkua: Fettucine Alfredo.
Kuuluisan ruoan olennainen osa on tietysti tuore fettucinepasta, joka saa makunsa (tämä on se Alfredo-osa) parmesaaniraasteesta ja voista. Sekoitussuhde on oletettavasti salaisuus. Toinen olennaisuus on se, että aidossa ravintolassa, aidossa tilanteessa Alfredon pasta sekoitetaan asiakkaiden silmien edessä kultalusikoilla. -- Tämä jäi meiltä kokematta, mikä kieltämättä oli pieni miinus. Vain grappa saattoi korvata kärsimyksemme, jotka olivat lähinnä henkistä laatua.
Siis sanottakoon vielä: erinomaisen hyvää!
Ja lopuksi: tosi Alfredon löytää täältä.
4 comments:
Ensimmäinen yritys oikean suhteen löytämiseksi: 50g voita ja 70g parmesaania - 500g tuoreita fettuja. Sanoisin, että juustoa liikaa voihin nähden, mutta massaa sopivasti pastaan nähden. Eli voita saisi olla vähintään yhtä paljon tai sitten vähän enemmän kuin parmesaania.
Katsoin Italiasta ostetusta pastakirjastani, ja siellä oli annettu 4 hengen annoksessa määriksi peräti 125 g voita ja 250 g parmesaania! Aika tuhti annos! Tässä reseptissä on näemmä käytetty vielä pastakoneella itse tehtyä pinaattipastaa (pasta agli spinaci), mutta taitaa ainakin tässä taloudessa jäädä niin fiinit herkut tekemättä...
Mielestäni määrän voi vielä ymmärtää, mutta suhde on liian parmesaanivoittoinen. Tarkoitus kai on, että parmesaani ikään kuin vain sitoo sen voisulan jonkinlaiseksi juoksevaksi emulsioksi.
Seuraava tarkennus: kokenut kulinaristi totesi, että jonkinlainen suhde on seuraava:
50 grammaa voita, joka on huolellisesti notkistettu haarukan avulla, ja pari desiä parmesaaniraastetta siihen sekoitettuna.
Luulisin siis, että suhde on noin v1:p1+, mutta tämä sekoitustapa auttanee emulsion syntymistä siinä vaiheessa, kun sekoitus levitetään kuumien fettuccinien päälle.
Post a Comment