Friday, September 17, 2010

Hennan suklaakakku


Tämä suklaakakkuresepti on mitä helpoin ja monikäyttöisin! Siihen ei tarvita edes sähkövatkaajaa tai vispilää, vaan aineet voi sotkea huoleti keskenään vaikka ruokalusikalla. En tiedä ketään, joka ei olisi osannut tehdä tätä kakkua, paitsi ystäväni äiti, joka yritti paistaa kakun korkeammassa lämpötilassa, "koska kakut paistetaan 200 asteessa". Siis huomio! Tämä kakku paistetaan 45 minuuttia 175 asteessa.

Kyseessä on perinteinen kuivakakku. Sen voi nauttia heti kuumanakin. Kakku ei mene pilalle eikä lässähdä, jos ensimmäiset palat leikkaa kuumasta kakusta. Ison kuvan kakku on lisäksi kuorrutettu kinuskilla ja koristeltu suklaasydämillä. Se ei kuitenkaan ole kakun onnistumisen kannalta mitenkään välttämätöntä. Monesti kakku on parhaimmillaan ilman lisukkeita.

Taikinaa voi käyttää moneen tarkoitukseen. Sitä voi käyttää myös esim. suklaatäytekakun pohjana, jolloin taikina kaadetaan yksinkertaisesti tavalliseen laakeaan täytekakkuvuokaan kuivakakkuvuoan sijasta. Paistoaika ja lämpötila pysyvät samoina. Koska koostumus on hieman kuivempi kuin täytekakussa, kannattaa pitää huolta, että kostuttaa kakkupohjat hieman tavallista enemmän kakkua täyttäessään.

Taikinasta voi tehdä myös hyviä suklaamuffinsseja. Silloin taikina jaetaan muffinssivuokiin ja niitä paistetaan 200 asteessa 25 minuuttia.

3 dl sokeria
4-5 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
150 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
3/4 dl maitoa
3/4 dl kahvia

vuokaan korppujauhoja ja pari rkl sulatettua voita

1. Sulata margariini.
2. Sotke kuivat aineet keskenään.
3. Lisää sulatettu margariini kuivien aineiden joukkoon.
4. Sekoita joukkoon munat (ei tarvitse vatkata, voi sekoittaa yksinkertaisesti lusikalla).
5. Lisää maito ja kahvi, sekoita.
6. Voitele kakkuvuoka ja ripottele sen pintaan korppujauhoja.
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175°C:ssa 45 minuuttia. Kakku vetäytyy hieman irti reunoista, kun se on valmis.
9. Kumoa kakku tarjoilulautaselle.

No comments: