Kokkiviikko alkaa lauantaista. Alkakoon se siis tänään. Lauantaiaamuisin käyn torilla ja hallissa ja sieltä syntyvät yleensä ideat viikonlopun tähtiaterioiksi.
Perustana ovat torilta ostetut nahkiaiset, 1,25 kpl. Ne antavat voimia muuhun aivotyöhön.
Ja muut viikonlopun tarpeet tulevat pian ilmi, kun kävelee vihanneskojujen ohi, muiden kalakauppiaiden tarjouksia tutkien ja lopulta halliin.
Hallissa vakiona on parin beben ostaminen, pekonin hankkiminen "pekonisedältä", ja oman lihakauppiaan tiskin taakse etsiytyminen. Matkan varrella on monia houkutuksia, mutta yleensä niistä selviää.
Kotona aamu on alkanut Perhe Kärkisellä, varttia vaille yhdeksän Radio Suomesta. Sitten tehdään crema ja paistetaan cornetot. Cornetot eli croissantit eli voisarvet saa hyvin niistä valmiista taikinaputkiloista. 10 min 200 astetta.
Italiassa parasta on, kun niiden väliin laittaa cremaa:
Ensimmäinen ohje:
Italialainen crema
1 munan keltuainen
50 grammaa = n. ½ dl sokeria
> sekoita vaaleaksi, kuohkeaksi seokseksi (= keltuaisen väri vaalenee)
½ purkkia = n. 125 gr mascarpone-juustoa (italialaista)
hieman (= 1 tl -- 1 rkl) marsala-viiniä
> sekoita varovasti ja pistä jääkaappiin folion alle vetäytymään; valmista melkein heti
Nam.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment