Eilen oli liian raskasta yrittää tehdä laatikoita. Ainoa, mitä tein, oli pohjatyö maanmainiota imellettyä perunalaatikkoa varten. Tässä se kuuluisa:
Imeldan perunalaatikko
Edellisenä päivänä: Keitä kuorineen ilman suolaa kilo perunoita (siikli tms. joka imeltyy ilman siirappia). Sitten kuori perunat kuumina ja survo ne ilman nestettä. Sekoita sekaan n. 6 rkl vehnäjauhoja ja jätä yöksi imeltymään.
Seuraavana päivänä: Sekoita perunasurvokseen pari rkl sulaa voita, pari tl suolaa ja 4-6 dl maitoa. Laita uuniastiaan ja 150-asteiseen uuniin ainakin pariksi tunniksi. Nyt laatikko on uunissa, ja hyvältä näyttää.
Ai niin, mistä tuo nimi? No tietysti kenkiä rakastaneesta Imelda Marcosista.
Se, mitä en tänä vuonna tee, on silakkaruoka:
Äitin suutarinlohet
* 10 suolasilakkaa
* 2 sipulia (puna)
* 10 maustepippuria
* 1 dl vettä
* 0,5 dl väkiviinaetikkaa
* 0,5 dl sokeria
1. Liota silakat 2-3 tuntia väljässä vedessä. Perkaa ja poista ruodot.
2. Viipaloi sipulit ja rouhi pippuri. Lado silakoitten kanssa astiaan.
3. Sekoita vesi, etikka ja sokeri liemeksi ja kaada päälle. Liemen on peitettävä kalat. Anna maistua vuorokauden verran.
Muistan lapsuudestani ajan, jolloin suutarinlohta oli kotona aika usein. Silloin se ei ollut minun herkkuani, tosin ala-asteelta kaverini Harri sitä äidiltä pyysi aina vain lisää. Näin vanhemmiten se maistuu kyllä hyvältä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment